Anna joululahjaksi lahjakortti!

Marraskuu kääntyy kohta joulukuuksi ja on aika miettiä, mitä annamme läheisillemme joululahjaksi. Tämä vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Koronan aikana moni on siivoillut turhia tavaroita pois kaapeista. 

Mitä jos tänä vuonna antaisit joululahjaksi aineettoman lahjan. Lahjankortin jalkojen terveydelliseen jalkahoitoon. Jalat ovat tärkeät, sillä heti aamuisin me kaikki sängystä noustessamme asetamme kehomme painon jalkaterien päälle. Jalat vievät meidät paikasta toiseen. Niiden olisi kestettävä sinne loppuun asti. Siksi jalat ovat niin tärkeät. Jalkojen terveys on niin tärkeä.

Lahjakortin saat joko tilaamalla sen vasemmasta valikosta valitsemalla LAHJAKORTIN OSTAMINEN tai soittamalla tai käymällä liikkeellä. Suonenejoella maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin Ainonkatu 3 tai Pieksämäellä Keskuskatu 12 tiistaisin tai keskiviikkoisin. Lahjakortin voit Pieksämäeltä noutaa myös iltaisin - kunhan olemme siitä etukäteen sopineet.  

Tarvittaessa toimitan lahjakortin myös perille kaupunkialueella. 


JALKATERAPIA SATU

TERVETULOA SIVUILLENI


ESITTELY

Olen jalkaterapeutti Satu Säämänen. Jalkaterapeuttina toimin yksityisenä terveydenhuollon yrittäjänä ja yritykseni nimi on Jalkaterapia Satu.  Jalkaterapeutin koulutus (AMK) kestää 3½ vuotta ja valmistumiseni jälkeen olen rekisteröitynyt  Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon Valviraan. Jalkaterapeutina osaamisalueeni ovat alaraajat. Toimenkuvani on hyvin monipuolinen. Jalkaterapeutina tehtävänäni on sekä edistää että ylläpitää jalkaterveyttä. Jos jaloissa on jo jotain ongelmia, jalkaterapeuttina autan poistamaan tai lievittäämään ongelmat.

​Jalkojen kivuissa selvitän jalkakipujen syitä sekä autan niiden lievittämisessä. Autan myös jalkojen erilaisissa asento- ja kuormitusvirheissä ja lihasten epätasapainotilanteissa. Tärkeä osa työtäni on myös jalkojen omahoidon opastus sekä oikeanlaisten jalkineiden valinta.

Päivittäisessä työssään, jalkojen hoidossa, kohtaan erilaisia iho- ja kynsiongelmia, kuten sisäänkasvaneita ja paksuuntuneita kynsiä ja kovettumia. Myös jalkojen rakenteelliset muutokset ja kiputilat ovat tänä päivänä hyvin yleisiä. Niihin etsitään konservatiivisia hoitoratkaisuja esim. pohjallisten, tukien, silikonien, harjoitteiden ja teippausten avulla. Keskustelen myös aina jokaisen asiakkaan kanssa jalkojen päivittäisestä omahoidosta sekä tarvittaessa jalkineiden ja sukkien valinnasta. Erityisesti diabeetikot tarvitsevat erityishuomiota, jalkojen riskin arviointia vuosittain ja siihen perustuvaa yksilöllistä ohjausta.

Suonenjoki

Ainonkatu 3

Maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin

045 165 9672

Pieksämäki

Keskuskatu 12

tiistaisin ja keskiviikkoisin, 

muina aikoina sopimuksen mukaan

045 165 9672

Alla olevista linkeistä pääset suoraan Jalkaterapia Satun Facebook - ja Instagram-sivuille!